Vielä matkalla

Ennalta arvaamattomuutta, pohjalukemia ja ylitse pursuavaa energiaa, näihin voisin tiivistää elämäni viimeisimmät vuodet. Olen usein miettinyt miksi olen olemassa. Miksi se olen juuri minä? Olen usein haaveillut etten olisi täällä tai että olisin joku muu. Sitten on niitä hetkiä, kun haluan olla juuri minä, juuri sillä hetkellä. Joskus en tiedä edes itse mitä haluan tai kuka edes olen. Jokainen päivä on omanlaisensa kamppailu, onnistuminen tai kumpaakin.

Olen tehnyt ja kokenut paljon 29 vuoden ikään. Lapsena menetin minulle tärkeimmän henkilön ja nuoruuteni oli myrskyisä. Jo nuorena minulla oli mielenterveysongelmia, lähinnä masennusta. En muista noista ajoista paljoakaan, enkä tiedä haluanko edes muistaa.

Olen elämäni aikana opiskellut neljää eri tutkintoa, joista kolme olen suorittanut. Oman paikan ja suunnan löytäminen on ollut minulle aina haastavaa. Olen usein pettynyt ja turhautunut, koska en etene elämässä haluamallani tavalla. Koetan kuitenkin miettiä niitä asioita joihin olen tyytyväinen ja säilyttää haaveina ne, joita en ole vielä saavuttanut.

Opiskeluiden jälkeen olen ollut ammatillisessa kuntoutuksessa juurikin etsimässä omaa suuntaani työelämässä. Tärkeää oli myös kartoittaa omaa jaksamistani, koska en ole tehnyt paljoakaan töitä sairastumiseni jälkeen. Nyt kuitenkin kuntoutus on ohi ja työelämä odottaa.

Sain 24-vuotiaana kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin. Olen kokenut pelkoa, vihaa ja surua sairauteni takia. Olen saanut voimaa, onnea ja rakkautta taistellessani tätä vastaan. Tiedän, ettei kamppailuni kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa ole ohi. Tiedän myös, että monet onnelliset hetket ovat edessäpäin. Monet asiat ovat elämässäni epäselviä, mutta usko asioiden järjestymiseen on vahva.

Itseni esittely ei ole minulle helppoa ja toivon, että tästä saitte jonkinlaisen kuvan ajatusmaailmastani ja minusta. Vastaan mielelläni kysymyksiin, jos sellaisia herää. Odotan innolla, että pääsen avaamaan maailmaani teille lukijoille.

-Kati