Valon ja varjon leikki

Se alkoi hiljaisina kuiskauksina, niin hiljaisina, että tuskin kuulin niitä. Vähitellen kuiskaukset voimistuivat. Ne olivat viidakon kohinaa, tuulen kulkua oksistoissa, salaperäisten eläinten ääniä. En tiedä, miten kuljin kaiken sen keskelle.

Olen 43-vuotias. Olen vaeltanut mielen sairauden viidakossa 27 vuoden ajan. Olen oppinut tuntemaan osan sen eksyttävistä syvyyksistä, mutta tuskin koskaan pääsen sen halki. Se peittää koko planeettani, levittäytyy kauttaaltaan todellisuudessani ja kukaties jopa rajojeni ylitse saakka, loputtomiin.

Mielessäni on värejä, jotka eivät ole tästä maailmasta: lehvästöjen läpi siivilöityvän valon ylimaallista, maanista kullanhehkua ja viidakon yön ikuisuudensyvää, mustaakin syvempää pimeyttä. Hulluus kurottaa kärhiään, kasvaa lävitseni ihmeellisenä, elävänä kudoksena, versoo uusia lehtiä ja kukkii oudoin, nimettömin kukin, joiden tuoksun tunnen, mutta jota en osaa selittää. Valo ja varjo leikkivät.

Kuva: Johanna Karelahti

Olin vasta teini-ikäinen, kun heräsin viidakossa. Olen asunut siellä koko aikuisen ikäni. En tiedä, millaista on olla terve aikuinen. Minulla ei ole siitä kokemusta. Lapsuuteni olen jo miltei unohtanut. Millaista se oli? Millaista oli olla terve? Olinko sellainen koskaan?

Haluan näyttää esimerkkiä siitä, ettei sairautta pidä hävetä, ja siksi kerron siitä avoimesti. Haluan auttaa muita, kenties arempia ja sulkeutuneempia sairaita. Haluan poistaa mielisairaudelta stigman. Haluan olla vapaasti, iloisesti, jopa röyhkeästi juuri niin hullu kuin olen, ja haluan käyttää sitä sanaa kenenkään sitä pöyristelemättä.

En ole erityisen ihastunut sanaan mielenterveyskuntoutuja. Olen suoraselkäisesti mielisairas. Puhallan viidakkokukkien tuoksua ympärilleni. En kuntoudu. Sairauteni on parantumaton, mutta ei se minua elämästä estä. Sisimmässäni versoo erityisen salainen oivallus, jonka rohkenen päästää kasvamaan: kukaties, ihmeellisesti, elämäni todella alkoi vasta, kun sairastuin?

Kuva: Johanna Karelahti

Valon vimmaa ei olisi ilman varjojen synkkää, upottavaa samettia. Kultainen, iätön valo pilkahtelee lupauksia täynnä saaden minut soittamaan, kirjoittamaan, maalaamaan keveästi kuin lentäen. Löydän tuon valon ja hetkittäin kadotankin, vaivun martaan maan syliin – ja löydän uudelleen kerran toisensa jälkeen. Paratiisilintu laulaa. Yösydännä vaeltavat pedot ovat laskeutuneet uneen.

Oi valo, joka et ala etkä lopu – rakastin sinua jo ennen kuin olin syntynyt.

Johanna K

Mainokset

4 thoughts on “Valon ja varjon leikki

Add yours

  1. Kiitos tästä ihanasta tekstistä, Johanna ❤️
    Itselle luonto niin tärkeä ja syvimmän masennuksen aikaan juuri valon sekä varjon leikki puiden latvustossa antoi tunteen, että maailmassa on jotain kaunista. Olin onneksi pakotettu kävelemään pientä metsäpolkua, kun vein poikaani päiväkotiin. Valo sai minut puolelleen, minulla onneksi stabiili tilanne vuodesta 2010, mutta ei tästä koskaan parane. Mitään harhakuvia en pysty elättelemään, etten olisi samalla viivalla kuin muutkin sairastuneet. Lääke jos menettää tehonsa, jää vain nukkumatta tai yhtäkkinen mania etc voi laukaista masennuksen, manian, psykoosin tai kaikkea siltä väliltä. Mutta enää en pelkää. En ole yksin. En olisi se ainoa, joka syöksyy kuilun reunalle.
    Siellä on käynyt niin moni kanssakulkija ja tullut takaisin. Vertaisten voimalla.
    En edes halua rasittaa sukuani ja ystäviäni siinä määrin, että kertoisin enää syvimmistä tunnoistani. Eivät he pysty ymmärtämään. Mutta vertaiset ymmärtävät, vertaiset tukevat ja vertaiset uskaltavat myös sanoa, jos eivät jaksa tukea. Siksi roikun tässä porukassa kynsin hampain ja suosittelen kaikille lämpimästi mukaan tuloa.
    Minulla oli paljonkin ihmisiä ympärilläni, mutta syvin yhteys puuttui.
    Ainoa asia, minkä menetin oli yksinäisyys.

    Liked by 2 people

    1. Kiitos Susanna! Vertaisuus on yksi mahtavimpia kohtaamistani asioista ja teen parhaani lisätäkseni sen määrää maailmassa 🙂

      Tykkää

  2. Sun tapasi kirjoittaa on mahtava , tulee mieleen joku Pablo Neruda ! . Se on muuten mun lempparirunoiloija :), yksi niistä … Ymmärrän tapaasi nähdä maailma, sillä itsekin oon ’ skitsoaffi ’ . Kovin montaa en oo elämäni aikana fyysisesti tavannut, vain yhden vertaiskavereista tiedän, joka on saanut F25 diagnoosin. Aika harvinaista porukkaa ollaan , ja ihan varmasti erityisherkkiä ! Jatka omalla tyylilläsi , sä oot taitava ! T. Jomppa

    Tykkää

    1. Kiitos Jomppa kauniista sanoista! Eipä ole kukaan minua Nerudaan aiemmin yhdistänytkään 🙂 Lueskelin hänen runojaan lukioikäisenä ja ehkä jotain on jäänyt takaraivoon, vaikka mitään yksittäistä runoa en enää muistakaan. Olin kirjaston suurkuluttaja! Hauska muisto kirjastossa viettämieni lukemattomien tuntien lisäksi: kiva fysiikanopettajani toi minulle kotoaan kirjoja luettavaksi, Nerudaakin. Ymmärsi taiteellista puoltani. Lämmöllä muistelen.

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: